Jooh..

Miksi parisuhteet on niin vaikeita? Siinäpä hyvä kysymys, johon varmasti jokainen haluaisi vastauksen. Eräskin pariskunta on vuoden aikana eronnut kymmeniä kertoja erinäisistä syistä, mutta palanneet aina yhteen. Syynä yhteen palaamiseen on luultavasti tuttu ja turvallinen lause: "Mutta ko mie rakastan sitä". Mitä jos se ei vain ainoastaan riitä?
Eroamiset on paskoja juttuja, joskus jopa niinkin riitaisia että siitä jää näkyvät jäljet. Toisesta pääsee yli vain ajan kanssa.. Ei sillälailla että kokeillaan vielä uudestaan ja uudestaa JOS vaikka asiat muuttuis.. mutta ku ne ei muutu mihinkään, niin mitä turhia pilata omaa tai toisen filistä/elämää turhalla jaappaamisella?
Ylä- ja alamäet kuuluu asiaan, mutta minun mielestä on jo pikkusen liikaa se että erotaan joka viikko ja palataan takaisin yhteen, sillon kyllä jo häätyy olla jossain vikaa tai sitten ei vain ns. osaa olla yksin.
Itsekkin olen tosiaan ollut samanlainen joskus, mutta ilmeisesti olen kasvanut jonkinverran tuosta ja alkanut ymmärtämään että ei ne asiat aina parane tuolla tyylillä.. Eikä se uudestaan yrittäminen muuta mitään, pahentaa vain tilannetta.. koska jossain vaiheessa vanhat riidat kaivetaan esiin ja niistä syntyy isompi sota. Omille tunteille ei toki voi mitään, mutta jos suhde ei toimi ja toista oikeasti rakastaa, pitää osata päästää irti.

Pilke

En ole taaskaan nukkunut koko yönä. Viime päivinä on tullut mietittyä kaikenlaisia asioita, kuten esimerkiksi sitä kuinka hankala ihminen olen. Vastoinkäymisten kovettamana, tunteita ei saa päästää tähän peliin mukaan. En rehellisesti sanottuna edes tiedä mitä kaikkea voisin tähän kirjoittaa, kaikki kun sattuu tulemaan aina yhtenä ryöppynä ulos, jos sille päälle sattuu. Tällä hetkellä on haikea olo, väsynytkin, mutta uni ei tule. Kai näin pienellä ihmisellä on niin paljon ajatuksia päänsä sisällä että ei ihme että ei kykene nukkumaan. Ajatukset pyörii vain päässä, ei tiedä miten olla, ahdistaakin vähän. Eilen Helsingin juna-aseman vessassa satuin katsomaan peiliin, sieltä mua katto takas punapäinen tyttö, tyhjä katse, huono ryhti.. mutta jotain normaalista poikkeavaa oli tapahtunut. Mun silmissä oli pilke, pilke jota en ollu nähny vuosiin. Kiitos tästä kuuluu eräälle ihmiselle, jonka kanssa vietin mitä parhaimman viikonlopun pitkiin aikoihin. Helsingissä ollessani, mulle tuli tunne että aivan kuin olisin kotona. Oli ihan erinlainen fiiliskin kuin täällä pohjoisessa. Löysinkö sen paikan mitä voin kutsua ns. kodiksi? vai kuvittelenko vain? ja pitääkö sanonta "Home is where your heart is" paikkaansa? entä jos en edes tiedä missä minun sydän on? Vaikeita kysymyksiä joihin pitäisi löytää vastaus. Monimutkaista.